PÃ¥ svenska

Joulu alkaa Stundarsin joulumarkkinoilla

Aina 70-luvun alusta lähtien ovat pohjalaiset saapuneet Stundarsin joulumarkkinoille haistelemaan aitoa ja oikeaa joulun tunnelmaa. Monien mielestä juuri ensimmäisenä adventtina, jolloin markkinat aina järjestetään, joulun tunne valtaa mielen. Stundarsin toiminnanjohtaja Gunilla Sand kertoo, että tapahtuman konsepti on edelleen sama kuin ensimmäisenä vuonna eli 1973. Tapahtuman laajuus sen sijaan on muuttunut.

Markkinat järjestetty pian 40 kertaa

Juhlavuosi 2013 lähenee, ja pian markkinat täyttävät 40 vuotta. Onko juhlavuoden kunniaksi luvassa jotain erityistä?

– Markkinat alkavat jo olla kasvaneet huippuunsa. Valitettavasti mukaan ei enää mahdu kovin paljon enempää myyjiä – ja kuinka monta tuhatta ihmistä edes on mahdollista saada samalle alueelle? Tänä vuonna meillä oli listallamme yli 60 myyjää, ja pöytiä oli sitäkin enemmän.

Kävijämäärä on vaihdellut vuosittain, aina hieman säästä riippuen. Vuonna 2010 oli hyvin kylmä, pahimmillaan yli 20 astetta pakkasta – silti paikalle tuli runsaat 4 000 kävijää. Tänä vuonna oli Gunillan mielestä aivan täydelliset olosuhteet: hieman kuuraa maassa ja sopivan lämmintä. Arviolta 6 000 henkilöä kävi markkinoilla ostamassa villasukkia, syömässä Stundarsin munkkipossuja, tapaamassa tuttuja ja hankkimassa mitä hienoimpia joulukoristeita. Parhaimmillaan joulumarkkinat ovat kuitenkin silloin, kun maassa on ohut lumikerros ja elohopea hieman pakkasen puolella. Tämänvuotinen alusta vihreä ruohomatto tuntui hieman sopimattomalta kaikkien tonttujen ja joulutähtien keskellä.

Monta vapaaehtoista auttamassa

Gunilla arvioi, että markkinoiden järjestämisessä on ollut mukana noin 90 henkeä.

– Joukkoon mahtuu vintillä markkinakävijöitä piirileikittävät kaksitoista kansantanssijaa, pysäköinnin valvojia, kahvinkeittäjiä, leipureita, taiteilijoita – tarvitaan tosiaan aikamoinen porukka auttamaan ja varmistamaan päivän onnistumisen. Aika usein palaa muutama sulakekin, joten oma sähkötiimikin olisi kyllä tarpeen, Gunilla nauraa. Näin suuret markkinat vaativat sähköjärjestelmältä ja tekniikalta paljon.

Markkinoiden suunnittelu aloitetaan lokakuussa puolisentoista kuukautta ennen itse tapahtumaa. Läpikäytäviä asioita ja muistettavaa on paljon. Eri puolilta Pohjanmaata tulevat myyjät ilmoittautuvat jo syyskuussa, ja paikat loppuvat lähes saman tien. Myös kävijät tulevat sekä Etelä-, Keski- että Pohjois-Pohjanmaalta.

Markkinoiden jälkeisenä päivänä Gunilla Sand on hyvin tyytyväinen markkinoiden sujumiseen.
– Ensimmäisenä mielen valtaa kiitollisuuden tunne siitä, että kaikki meni niin hyvin. Sää oli täydellinen ja tunnelma oli hieno. Olen iloinen, ettei edellisenä päivänä riehunut myrsky osunut markkinapäivälle vaan kaikki onnistui hyvin. Nyt jäljellä on enää siivoustyöt ja sitten on valmista. Jälkityöt kestävät yleensä parisen päivää. Olemme väsyneitä mutta oikein tyytyväisiä!



Teksti ja kuvat: Linn Jung, Viestintätoimisto Winglet
4

Stundarsin oma Youtube-kanava

Stundarsin kalenterista löytyvät ajankohtaiset tapahtumat