PĂĄ svenska

Urheileva perhe palaa jouluksi kotiin

Vaasan Purolassa rakennetaan vaaleaa ja modernia taloa. Sisällä häärii työmiehiä, joiden kanssa talon tuleva isäntäpari Minna ja Juha Huhta käyvät läpi viimeisimpiä suunnitelmia. Huoneet ovat korkeita ja avaria, ikkunat avautuvat puistoon, ja valmiit pinnat enteilevät tyylitietoista sisustusta. Ville 6, Kalle 4 ja vanhemmat Minna ja Juha ovat tyytyväisiä – he ovat palanneet vihdoin kotiin.

Vielä kaksi vuotta sitten Huhdat asuivat Maskussa Turun seudulla. He olivat ajatelleet rakentavansa sinne ensimmäisen ja viimeisen talonsa ja yrittivät asettua kodiksi. Juha pelasi lentopalloa aktiivisesti Raision Loimussa ja Minna oli hoitovapaalla fysioterapeutin työstä. Koti-ikävä alkoi kuitenkin vaasalaislähtöisellä pariskunnalla painaa. Tukiverkostot olivat toisaalla.
– Päätimme hakea töitä Vaasasta ja pääsimme muuttamaan. Omasta itse rakennetusta kodista luopuminen oli isoin juttu, joka kirpaisi. Mutta toisaalta, se oli vain talo, oikea koti on täällä, Minna toteaa.

Pariskunnan mielestä Vaasan seudussa moni asia vetää vertoja muille.
– Etäisyydet ovat täällä lyhyitä. Arvostamme sitä, että harrastukset ovat lähellä ja töihin ajaa neljässä minuutissa. Kiire on erilaista, sillä täällä ehtii paljon enemmän, Juha luonnehtii.

Liikuntakipinöiden sytyttäjät

Urheilu on Huhdan perheelle rakas elämäntapa. Muuttaessaan Vaasaan he toivat mukanaan myös innostusta liikuntaan: Minna työskentelee Botniahallissa, jossa hän tarjoaa liikuntapalveluita ja suunnittelee yrityksille urheilullisia tyky-päiviä. Juha toimii päivätyönsä ohella Vaasan Kiiston puheenjohtajana ja valmentaa lentopallojunioreita. Molemmat haluavat vilpittömästi sytyttää ihmisten liikuntakipinöitä ja edistää seudun urheilukulttuuria.
– Liikunta on niin paljon muutakin kuin että pulssi nousee. Kun kuntoilee paljon, jaksaa olla hyvällä tuulella, uskoo pariskunta, joka ei ole koko rakennusprojektinsa aikana riidellyt vielä kertaakaan.

Juha haluaa tuoda samanlaista yhteen hiileen puhaltamista myös paikalliseen urheilukulttuuriin. Vain vanhat totutut kaavat aiheuttavat toisinaan hieman kasvukipuja.
– Pyrin tuomaan uudistusta Kiiston junioriluokkiin ja haluan lisätä sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä. Yhteistyö voisi olla hedelmällistä myös muiden seurojen ja lajien kanssa. Joka seuran ei kannata keksiä pyörää uudestaan, hän juttelee.

Myös Minna vie omassa työssään liikkumisen viestiä eteenpäin. Hän on pannut merkille, että ainakin seudun yritykset haluavat aiempaa innokkaammin pitää työntekijöidensä fyysisestä kunnosta huolta.
– Epävarmoina taloudellisina aikoina halutaan selvästi huolehtia omasta henkilöstöstä. Erittäin positiivista on, että nykyään vaivoja ei vain odoteta toimettomana, vaan niitä pyritään ennaltaehkäisemään kuntoilulla, Minna iloitsee.

Koti on elämän keskipiste

Huhdilla koti on elämän keskipiste, sillä heille oma perhe ja yhdessäolo ovat kaikista tärkeintä. Jouluksi valmistuvassa unelmakodissa tärkeintä on kokonaisuus. Jo yhden talon rakentanut pariskunta tiesi alusta alkaen mitä he haluavat, mitä ei kannata tehdä ja mitä voi tehdä itse. Perhe, suku ja ystävät ovat auttaneet jokaisessa vaiheessa.

Talossa toteutuvat haaveet esimerkiksi suurista saunatiloista ja kylpyammeesta. Lapsilla on myös tilaa juosta ja leikkiä. Jopa helmikuussa syntyvälle viidennelle perheenjäsenelle on jo oma huone valmiina.
– Eivät ne puitteet tai pintamateriaalit kuitenkaan onnea tee, vaan se mitä on ympärillä. Luonto ja lenkkipolku alkavat melkein takapihalta. Täällä asuvat meidän ystävät ja lähisuku, kaupunki on lähellä, koulut ja työpaikat ihan naapurissa. Niistä se meidän unelmakoti muotoutuu!

 

Teksti ja kuvat: Anni Kiviniemi, Viestintätoimisto Winglet

10

Asuminen Vaasan seudulla

Vaasa
Mustasaari
Laihia
Vähäkyrö
Isokyrö
Maalahti
Vöyri
Korsnäs