



Aidon leijalautailijan tunnistaa siitä, että hän aina ulos astuessaan katsahtaa puiden latvoihin. Niistä nimittäin näkee tuulen suunnan, ja tuuli on leijalautailijan paras ystävä. Mathias Granfors, 33, on kohta kymmenen vuoden ajan tähystellyt puiden latvoja kesäisin ja talvisin. Hän on nimittäin yksi niistä suhteellisen harvoista vaasalaisista, joiden intohimona on leijalautailu.
Leijalautailu on laji, joka on alkanut näkyä yhä enemmän Pohjanmaan rannikkoalueilla. Alun perin se oli kesäurheilulaji, joka keksittiin Havaijilla 1990-luvun alussa. Pian sen jälkeen siitä kehiteltiin myös talviolosuhteisiin sopiva versio.
Leijalautailussa liidetään purjetta muistuttavan leijan (englanniksi ”kite”) avulla suksilla tai lumilaudalla jäällä tai jäisillä lakeuksilla. Tai tuntureilla, jos seikkailumieltä riittää. Leijaa ohjataan narukimpun avulla, ja yksittäiset narut ovat noin 25 metriä pitkiä.
Leijalautailu on verrattain uusi laji: sillä on Vaasan seudulla tällä hetkellä parisenkymmentä harrastajaa. Granfors oli harrastanut lumilautailua pitkään ennen kuin testasi leijalautailua ensimmäistä kertaa vuonna 2003.
- Tuntui siltä, että minulla ei ollut enää mitään annettavaa lumilautailulle. Halusin kokeilla jotain uutta. Olin koko ikäni purjehtinut isäni kanssa, ja leijalautailussa yhdistyvätkin täydellisesti purjeen ja laudan käyttö.
Granfors käy leijailemassa laudan kanssa aina kuin ehtii. Tosin kahden pienen lapsen isänä aikaa ei ole niin paljon kuin haluaisi. Mutta silloin kun aikaa on, mukaan tulee kaveri tai kaksi, ja kohde on jossain päin Pohjanmaata.
- Talvella leijailemme usein Vaasan jäillä ja joskus Söderfjärdenilläkin. Kesäisin käymme Vexalan, Storsandin, Lohtajan, Kalajoen tai Yyterin pitkillä hiekkarannoilla. Vaasan ympäristössä on vähän liian kivistä. Viimeksi tänään olin Vexalassa. On tärkeää löytää mahdollisimman tasainen tuuli, ja sen löytää yleensä rannikolta, jossa tuuli pääsee puhaltamaan avomereltä esteettä.
Granfors arvostaa sitä, että Vaasassa ranta ja avarat maa-alueet ovat lähellä, koska silloin liikkeelle pääsee nopeasti. Sopivia paikkoja löytääkseen ei tarvitse matkustaa pitkälle. Tavallisesti tuuli puhaltaa kovaa, mikä on vain positiivista.
- Jäätilanne on aika kehno juuri nyt, mutta jäätä odotellessa meillä on lautana wakeboardit lumilautojen sijaan.
Hän myöntää, että sormet ja varpaat palelevat talvisin kylmässä vedessä, vaikka märkäpuvut päällä onkin. Jos Mathias Granfors saisi valita, jäällä olisi aina yksi aste pakkasta, paljon pehmeää lunta, aurinko paistaisi ja tuuli puhaltaisi tasaisesti kuutisen metriä sekunnissa – jatkuvasti ympäri vuoden.
- Silloin voi viettää kolmesta neljään tuntia Raippaluodossa ja vain antaa tuulen viedä ja nauttia siitä, hän kertoo.
Useimmiten Mathias haluaa turvallisuussyistä mukaansa jonkun ystävän, jos jotakin sattuisi tapahtumaan. Tähän mennessä hänelle ei ole sattunut suurempia havereita, mutta koskaan ei voi olla täysin varma. Granfors on freestylen harrastaja: hän hyppii laudan kanssa ja yrittää tehdä mahdollisimman upeita temppuja. Jotkut leijalautailevat tavoitteenaan päästä mahdollisimman kovaan vauhtiin, ja toiset taas harrastavat lajia ihan vain leijailun itsensä vuoksi. Mahdollisuuksia on monia.
- En koskaan unohda ensimmäisiä leijailukertoja ja sitä upeaa itsensä ylittämisen tunnetta. Tuntuu mielettömän hyvältä kun onnistuu tempussa, jota on hionut kauan!
Mathias järjestää leijalautailukursseja Vaasassa yhdessä Jarkko Sjöblomin ja tämän yrityksen Hiddenin kanssa. Sjöblom on yksi Suomen parhaimmista leijalautailijoista.
- Jos osaa edes vähän lautailla tai mennä suksilla, niin leijan yhdistäminen siihen ei ole kovin vaikeaa. Järjestämme kursseja talven aikana silloin tällöin, ja mukana on ollut paljon jengiä kokeilemassa.
Mieluiten Mathias kuitenkin näkisi Linus-poikansa innostuvan lajista. Jos ilmat suosivat, pääsee Linus kelkallaan tänäkin talvena laudallaan leijailevan isänsä perässä jäälle.
Teksti: Linn Jung, Viestintätoimisto Winglet
Kuvat: Juha Ojanperä, Mathias Granfors