På svenska

Erinomaisia joulukuusia Söderuddenista

Klassisen kauniin joulukuusen kasvattaminen taimesta täyteen mittaansa kestää kymmenestä viiteentoista vuoteen. Tarvitaan melkoisesti kovaa työtä ja lukuisia kohmeisia tunteja talvisessa metsässä ennen kuin saadaan hyvältä tuoksuva, vihreä koristepuu tuomaan joulutunnelmaa suomalaiseen kotiin. Sen tietää myös vaasalainen joulukuusenkasvattaja Hans Berg. Hän on myynyt joulukuusia Palosaaren torilla jo 1970-luvulta lähtien.

Työläs, mutta hauska harrastus

Joka vuosi toukokuussa Hans Berg kylvää Raippaluodon Söderuddenissa uuden erän kaksivuotisia kuusentaimia. Kun otetaan huomioon, että sadon korjaamiseen on kylvöstä aikaa ainakin 10 vuotta, ja noin 30 % taimista kuihtuu eikä kasva kunnon joulukuusiksi, on oltava melkoisen kärsivällinen. Kuitenkin Berg näyttää rakastavan sitä mitä tekee. Hän tuntee kuuset ja tietää miten niitä kasvatetaan, vaikka kuuset ovatkin hänelle vain hauska talviharrastus.

- Ajat olivat erilaiset, kun aloitin joulukuusten kasvattamisen 70-luvulla. Silloin puita ei leikattu samalla tavoin kuin nyt. Nykyisin kuuset käydään läpi jo kauan ennen kuin ne ovat kasvaneet valmiiksi. Ne leikataan kevättalvella, jotta ne muotoutuisivat täydellisen joulukuusen muotoisiksi. Hyvin harva kuusi kasvaa itsestään oikean muotoiseksi.

Berg kertoo, että ainoastaan noin 10:tä prosenttia hänen kylvämistään kuusista ei tarvitse trimmata ennen myyntiä.

- Leikkaaminen on yksi raskaimmista työvaiheista. Puiden kaataminen ja autolle raahaaminen on raskainta. Työlästä, mutta erittäin hauskaa hommaa, toteaa 66-vuotias Berg.

Täydellinen joulukuusi

Mitään ylivertaista ideaali-kuusta ei Bergin mielestä enää ole olemassa. Jotkut pitävät oikein tuuheista kuusista ja toiset harvoista – riippuen siitä kuinka haluaa kuusensa koristella. Jos kuusi on aivan liian tuuhea, ei siihen mahdu niin paljon koristeita. Berg itse koristelee kuusensa ainoastaan valoilla. Tosin hän sanoo leikillään, ettei oikeastaan saa olla päättämässä siitä asiasta – sen päättää hänen vaimonsa.

Jos haluaa, että joulukuusi pysyy hyvänä mahdollisimman pitkään, täytyy sillä olla riittävästi vettä koko ajan. Valitettavasti on myös kuusia, jotka eivät lainkaan ime kuusenjalassa olevaa vettä, mutta sitä ei pysty ennustamaan etukäteen, Berg toteaa.

- Mutta jos kuusi ”juo”, ja vettä lisätään jalkaan jatkuvasti, voi kuusi parhaassa tapauksessa alkaa kasvattamaan uusia versoja. Silloin voi joulukuusta pitää helmikuussakin vielä, jos vain joulun tunnelmaa riittää siihen asti.

Minkälaisen kuusen hankkisin?

Berg kasvattaa viidenlaisia kuusia – ja jopa muutamia yksittäisiä joulumäntyjä. Männyt sopivat paremmin allergikoille ja voivat siten olla vaihtoehto muovikuusille, joista on viime vuosien aikana tullut yhä suositumpia. Berg näyttää joulumäntyä, eikä se eroa mainittavasti muista joulukuusista, vaikka niin voisi luulla. Se on leikattu täysin samanmuotoiseksi kuin muutkin joulupuut.

- 10 vuotta sitten oli oikea mänty-buumi, mutta sen jälkeen en ole myynyt niitä kovinkaan montaa. Jos kuitenkin haluaa aidon joulupuun ja metsäntuoksua sisälle, on mänty huomattavasti parempi vaihtoehto kuin muovikuusi. Olen kuullut monien allergikkojen arvostavan joulumäntyä.

Kuusenostajalle joka haluaa kuusen, joka ei juuri varista neulasia, Berg suosittelee hopeakuusta. Muutoin hänen mielestään eri lajit eivät mainittavasti eroa toisistaan. Enemmän on kyse yksilöiden välisistä eroista. Sekä hyvässä että pahassa. Pilke silmässä Berg kuitenkin toteaa, että hänellä on joka tapauksessa myynnissä kaupungin parhaat joulukuuset.

Hienoja muistoja Palosaaren torilta

Joulukuun puoleen väliin mennessä Berg on leikannut, kaatanut ja pakannut kaikki joulukuusensa. Yhdessä noin kolmen muun myyjän kanssa hän seisoo Palosaaren torilla myymässä kuusia aina jouluun saakka.

- Itse myyminen on myös muuttunut paljon sitten 70-luvun. Meitä saattoi kirjaston edessä olla kymmenenkin ukkoa myymässä kuusia. Silloin ostajista oli kova kilpailu. Aika useasti olimme tukkanuottasilla ja syydimme solvauksia toisillemme, kertoo Berg ja hymyilee nostalgisesti muistoilleen.

Hän paljastaa myös salaisimman myyntikikkansa tuolta ajalta. Hän lastasi kaikki kuuset takaisin peräkärryyn ja ajoi kierroksen korttelin ympäri.

- Kun tulin takaisin, kaikki asiakkaat luulivat, että kyydissäni oli aivan uusi lasti kuusia ja sitten he ostivat kuusen, jota eivät aiemmin olleet kelpuuttaneet.

Berg aivan selvästi tietää, kuinka joulukuusia myydään pohjalaisille. Joka vuosi hän myy kuusensa loppuun, lähinnä lapsiperheille ja kanta-asiakkaille, jotka tulevat torille hakemaan joulutunnelmaa ”Vaasan parhaan joulukuusen” muodossa. 

 

Teksti ja kuvat: Linn Jung, Viestintätoimisto Winglet

21

 

Joulukuusen hoito-ohjeet